maanantai 5. joulukuuta 2011

Karvainen kaveri



Jälleen pitkähkön tauon päätteeksi lappalaisen kuulumisia. Ollaan ehditty tehdä jos jonkinmoista. Poika käväisi mummolassa jälleen ja kohtasi täysin pimeän illan ilman yhtäkään katuvaloa. Siinä pimeydessä alkoi jo isoakin poikaa hieman hiivistää.
Odotellaan joulua ja joulun herkkuja ;) Ja ihmisväki, ainakin minä itse, odottaa innolla ensi kesää ja pojan terveystarkkeja. Toivottavasti tulokset olisivat silloin hyvät ja morsionmetsästys voisi jatkua.



Poika on oppinut uusia temppuja, mm. "kumpi käsi" -tempusta muunnellun kuppitempun. Poika osoittaa kuppia jossa herkku on ja saa sen. Alkaa tosiaan temppukirjat ja netin temput loppua kesken, kun poika oppii kahden toiston jälkeen koko kuvion!



Maastoonkin on taas päästy, viimeksi viime viikonloppuna. Kyllä lappalainen taas nauttikin ;) Leikittiin jälleen piilosta, karvakorva on vain niin loistava etsijä, ettei sitä tahdo päästä kunnolla piiloon. Mutta etsimisen lisäksi se osaa mennä itse piiloon, tottakai.
Huomenna olisikin jännät paikat tiedossa, on hyvän ystävän treffausta koirapuistossa. Saa nähdä muistaako lappalainen, kun on nähnyt ystävänsä viimeksi kun tämä oli pentu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti