Oikeastaan tämä on jo "vanha" juttu, koska olin lappalaisen kanssa mummoilemassa jo maanantaina. Mutta reissun tunnelmat jäivät kertaamatta, vaikka poika olikin jälleen varsin mieleenpainuva tapaus. Muistoina itsestämme jätimme mummolaan mm. hajonneen jalkapallon ja läjän leijailevaa irtokarvaa, ulos onneksi. Ei se jalkapallokaan ollut kuin neljäs. . . Vai peräti viides laatuaan.
Automatka sujuu pojalta aina hyvin, ellei loistavasti. Joskus ipana -vaiheessa se kiljahteli turhaan ja vaati ulos autosta, mutta on se jo rauhoittunut. Okei, kaunistelematon versioi olisi tietenkin se, että ekoilla kerroilla poika oli järjettömän hysteerinen mölyapina joka olisi varmasti puskenut tiensä ikkunan kautta ulos, ellei joku olisi estänyt. Ja matka autolla kesti sentään vain 3 minuuttia. . . En edes muista, kauanko jouduimme poikaa opettamaan, sillä auto oli yksi niitä vaikeimpia haasteita mitä meillä on ollut - niin hassulta kuin se saattaa kuulostaakkin. Kolarin jälkeen jouduimme opettamaan poikaa uudelleen, pikku ambulanssikyyti kun jätti kammon autoja kohtaan - pakettiautoja varsinkin. Mutta en ole enää huomannut pojassa pelkoa, vaikka pakettiauton tms ovet avattaisiin, on poika hypännyt sellaisen auton kyytiinkin ihan oma-aloitteisesti. Silti se suosii ehdottomasti farmariautomme "koirapaikkaa".
Tällaisen haasteen kohtasimme mummolassa. Hirrrmuisen epäilyttävä olio keskellä mansikkamaata! ... Vaikka musta kyllä tuntuu, että poika luuli sitä ensisilmäyksellä mummiksi joka kykkii piilossa pensaiden takana, kun ei se haukku ollut sitä "vahti/häätöhaukkua", vaan ennemminkin kysyvää, "mitä sä siellä puskassa teet? Tuu pois" -haukkua. Lappalainen on muutenkin ihanan selkeä koira, ilmeet, eleet ja äänet on helppo tulkita - tai sitten se johtuu vain minusta. Tunnistan korttelin jokaisen koiran haukun ja päättelen siitä helposti syyn, miksi koira haukkuu ynnä muuta. Vanhemmat eivät millään käsitä sitä, mutta musta on hirmu hauskaa kuunnella kun koirat juttelee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti