Pentupäivitys

 Ensimmäinen kosketus omaan koiraan - vaikken tuolloin vielä tiennyt, että juuri tuo tulee meille. Näyttää niin säikähtäneeltä :D Ihan reipas se oli, omissa maailmoissaan vaan eikä heti hoksannut että vieressä oli ihminen. . . :)

 Tämä oli vain niin kaunis kuva niin piti laittaa :) Pentu tutkimassa avaraa maailmaa...

 Äippäkin leikki koko ajan :D Vei pentujen käpyset ja leikki ite niillä, varsinainen äiti <3 :)

 Nipsu matkusti heinien seassa kotimatkalla... Rauhoittui sinne hyvin... :3

 Heti löytyi tuhottavaa :D

Ja vielä poseeraus <3

Pomppuhirmu

 Päätin laittaa vähä kuvaa lappalaisen uudesta harrastusmuodosta. Se on kova poika touhaamaan, muttei kyl oo koskaan mitään tuhonnut. Saan aina vaan hekotella muiden kauhujutuille; milloin koira oli syönyt kengät, milloin silmälasit, milloin johtoja ja vielä seinät ja huonekalutkin, kaikki lelutkin oli rikki ja mitä vielä! Sitten kysytään että "no mites sun koira?" nii saa vaan tyytyväisenä sanoo et "nii... ei meidän koira vaan mitään tuhoa..." se on kyllä aina ollu mahottoman hyvä poika, siitä saa ihan aiheella olla ylpee. Murkkuikä nyt oli mitä oli, mutta kun pojan tarpeeks monta kertaa heitti ulos huoneesta niin se tuli takas oven taa istumaan ja kattoo surkeena silmiin; "joks mä saisin tulla takas, mä oon nyt ihan kiltti..." Hirmu fiksu poika kyl, viisaus paistaa silmistäkin, se on ihanaa.
Mut tottahan toi on, että ihmisellä on suuri vaikutus koiraan. Me ei koskaan annettu koiralle mahiksia oppia tuhoamaan mitään - se ohjattiin pienestä pitäen omiin puuhiin ja silloin koulutinkin sitä päivittäin monta kertaa, sen aivoja on siis haastettu pienestä pitäen. Nyt se on jo niin viisas etten itekkään enää tiedä, mitä sille vois enää opettaa! :D ihmistä tuo yrittää jallittaa minkä kerkiää, mutta ei se paha piirre oo. Se ei tee mitään pahaa, kunhan elvistelee aina jos päihittää ihmisen oveluudessa. Meissä on vaan pojan kans niin paljon samaa, että tullaan hyvin juttuun. Ei oo koskaan tullu semmosta tunnetta et en pärjää koiralle, pitää luopua siitä, ei todellakaan. Kovasti ihmiset varoitteli et älä vaan ota urosta ekaksi koiraksi, mitä vielä! Tämä on just sopiva, mitä nyt tietysti toisinaan kränää toisten urosten kanssa, mutta inhokit on aina inhokkeja ja Nipa on kova poika puolustamaan laumaansa. Jos toinen uros huutaa hihnassa niin huutaa Nipakin, vapaana se antautuu jne... Hihnassa kaikki on tietty erilaista kun vapaana, mutta ihmiset ei tunnu ymmärtävän sitä.

 Kylläpä taas juttu venähti. Voishan sitä vielä jatkaa, mutta toiste sitten, pitäähän itse blogin päähenkilöllekin antaa huomiota ihan oikeassakin elämässä :D Tässä nyt näitä kuvia; agilityä siis treenaillaan. Nyt poika hyppää tuon keskimmäisen valkoisen palkin korkeudelta - ja voi sitä riemua mikä sen silmissä kiiluu! Ihan elementissään on poika hyppiessään. Kuten kuvasta näkyy, vanhasta aidasta tehty hyppyesteet ja pujottelukepit on vaan laudasta tehtyjä keppejä. :>

Maastokoira

Kävästiin lappalaisen kanssa vähän sen lempimestoilla, eli suoreitillä. On se vaan ihan kotonaan heti kun maisema alkaa edes pikkusen muistuttaa Lappia. Hassua siinä on se, ettei poika oo koskaan edes käynyt Lapissa. Noh, kai se vaan on muuten mukavaa seutua, hajut on ainaki ihan eri luokkaa ku kotona kaupungissa. Harmistus että pitää vielä hetken olla kiinni, olikos se ny 20.8 kun koirat saa taas olla irti... No, meidän pojan hermot on niin hyvää luokkaa ettei se piittaa vaikka joutuuki retkeilemään hihnan kanssa :)

Vähän päälle tunti siinä meni retkeillessä ... ja nyt suunnataan taas ulos. Retkeilykoirasta tuli taas citykoira.