maanantai 5. joulukuuta 2011

Karvainen kaveri



Jälleen pitkähkön tauon päätteeksi lappalaisen kuulumisia. Ollaan ehditty tehdä jos jonkinmoista. Poika käväisi mummolassa jälleen ja kohtasi täysin pimeän illan ilman yhtäkään katuvaloa. Siinä pimeydessä alkoi jo isoakin poikaa hieman hiivistää.
Odotellaan joulua ja joulun herkkuja ;) Ja ihmisväki, ainakin minä itse, odottaa innolla ensi kesää ja pojan terveystarkkeja. Toivottavasti tulokset olisivat silloin hyvät ja morsionmetsästys voisi jatkua.



Poika on oppinut uusia temppuja, mm. "kumpi käsi" -tempusta muunnellun kuppitempun. Poika osoittaa kuppia jossa herkku on ja saa sen. Alkaa tosiaan temppukirjat ja netin temput loppua kesken, kun poika oppii kahden toiston jälkeen koko kuvion!



Maastoonkin on taas päästy, viimeksi viime viikonloppuna. Kyllä lappalainen taas nauttikin ;) Leikittiin jälleen piilosta, karvakorva on vain niin loistava etsijä, ettei sitä tahdo päästä kunnolla piiloon. Mutta etsimisen lisäksi se osaa mennä itse piiloon, tottakai.
Huomenna olisikin jännät paikat tiedossa, on hyvän ystävän treffausta koirapuistossa. Saa nähdä muistaako lappalainen, kun on nähnyt ystävänsä viimeksi kun tämä oli pentu.

torstai 20. lokakuuta 2011

Arvontaa ja mainostusta

Jep, päätin sitten osallistua täällä  olevaan arvontaan. Koskapa sitä ei kokeilisi onneaan... En yleensä voita mitään, mutta kokeillaan nyt :)

Kuva Cute & cool creations -blogista


maanantai 17. lokakuuta 2011

Hevosjahdissa

Kävästiin taas lappalaisen ja yhden kaverin kanssa mummolassa. Se olikin varsinainen tutkimusretki se! Lappalainen meinas aivan revetä riemusta päästessään pelloille juoksemaan, pomppimaan myyrien perässä ja veihän se saaliiksi yhden lapasenkin - herrasmiehenä tietysti palautti sen lopulta, kivasti kuolattuna, tottakai. Kamera jäi sisälle peltoriekunnan ajaksi, mutta myöhemmin napattiin se mukaan, kun lähdettiin lenkille metikköön. Suunnattiin kohti parin kilsan päässä majailevia hevosia, josko niistä olis vähä kaveriksi...

 Seikkailijan askel on kevyt
 Varsaa kummastutti kovasti karvainen ilmestys. Hämmennys oli vähän molemminpuoleista, karvakasakin ihmetteli pienen pientä hirnujaa.

 Isompi hirnujainen olis tullu kaveriksi, koira oli kovin kiinnostava otus...

Reissun päätteeksi poika pysähtyi hetkeksi kuvattavaksi :)

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Mettänpeikko myyräjahdissa



 Tuollaseen paikkaan me tänään mentiin, mettään. Lappalainen tiesi paikan jo entuudestaan - viimeksi vuosi sitten siellä käytiin. Pojalla on tosi hyvä muisti, vaikka kaikenmaailman professorit aina sanoo, ettei koira muista eilistä, niin tämä poika muistaa - ja hyvin. Se osaa kaikki ulkoilureitit ulkoa ja tietää tasan tarkkaan milloin lähestytään kotia. Autossa se aina katselee maisemat tosi tarkkaan ja pohtii sitten otsa hienoisissa rypyissä, minne matka vie tällä kertaa.

Kovasti se kerjäsi makkaraa laavulla, suurta herkkua... Ehätinpä napata siitä muutaman kuvankin, vaikkei se nyt noissa ihan parastaan ole, mutta kuitenkin. Muhkea turkki sillä on edelleen, vaikka se sitä kesäksi paljon pois tiputtelikin. Nyt se on ruvennu jo kasvattamaan karvaa takasin :)

Lappalainen jahtas tuollakin myyriä, niitä kun oli siellä nyt aivan järkyttävästi. Niin paljon, että me hitaammat ihmisetkin nähtiin niitä vipeltämässä paikasta toiseen. Eilen illalla se hoksas hiiren meidän pihassa, kyllä tuli hiirelle kiirus.....

maanantai 19. syyskuuta 2011

Paimentava lintukoira

Kyllä on päivittäminen venähtänyt luvattoman kauan. Omistaja on joutunut syventymään omiin askreisiinsa ja lappalainenko on jäänyt huomiotta? Ei toki, lappalainen voi hyvin - suorastaan mainiosti. Onhan nyt jo lupa pitää koiraakin vähän irti, sai poikakin purkaa energiaa oikein kunnolla. Matka vei tietysti kohti lintutornia, kun tuo meidän poikakin on niin kova lintubongari.

 Kovasti se vahti ettei yläkerran ihmiset vaan satu tipahtamaan lattian läpi....
 
                                                           
                                                                   Poseerausta


 Toisaalta, olihan siellä mettikössä kivaa samota ihan muuten vain...


 ...ja välillä tarkistaa onko lauma vielä kasassa.

Rankan samoilun jälkeen maittaa uni ... sohvalla.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Pentupäivitys

 Ensimmäinen kosketus omaan koiraan - vaikken tuolloin vielä tiennyt, että juuri tuo tulee meille. Näyttää niin säikähtäneeltä :D Ihan reipas se oli, omissa maailmoissaan vaan eikä heti hoksannut että vieressä oli ihminen. . . :)

 Tämä oli vain niin kaunis kuva niin piti laittaa :) Pentu tutkimassa avaraa maailmaa...

 Äippäkin leikki koko ajan :D Vei pentujen käpyset ja leikki ite niillä, varsinainen äiti <3 :)

 Nipsu matkusti heinien seassa kotimatkalla... Rauhoittui sinne hyvin... :3
 Heti löytyi tuhottavaa :D
Ja vielä poseeraus <3

perjantai 19. elokuuta 2011

Pomppuhirmu

 Päätin laittaa vähä kuvaa lappalaisen uudesta harrastusmuodosta. Se on kova poika touhaamaan, muttei kyl oo koskaan mitään tuhonnut. Saan aina vaan hekotella muiden kauhujutuille; milloin koira oli syönyt kengät, milloin silmälasit, milloin johtoja ja vielä seinät ja huonekalutkin, kaikki lelutkin oli rikki ja mitä vielä! Sitten kysytään että "no mites sun koira?" nii saa vaan tyytyväisenä sanoo et "nii... ei meidän koira vaan mitään tuhoa..." se on kyllä aina ollu mahottoman hyvä poika, siitä saa ihan aiheella olla ylpee. Murkkuikä nyt oli mitä oli, mutta kun pojan tarpeeks monta kertaa heitti ulos huoneesta niin se tuli takas oven taa istumaan ja kattoo surkeena silmiin; "joks mä saisin tulla takas, mä oon nyt ihan kiltti..." Hirmu fiksu poika kyl, viisaus paistaa silmistäkin, se on ihanaa.
Mut tottahan toi on, että ihmisellä on suuri vaikutus koiraan. Me ei koskaan annettu koiralle mahiksia oppia tuhoamaan mitään - se ohjattiin pienestä pitäen omiin puuhiin ja silloin koulutinkin sitä päivittäin monta kertaa, sen aivoja on siis haastettu pienestä pitäen. Nyt se on jo niin viisas etten itekkään enää tiedä, mitä sille vois enää opettaa! :D ihmistä tuo yrittää jallittaa minkä kerkiää, mutta ei se paha piirre oo. Se ei tee mitään pahaa, kunhan elvistelee aina jos päihittää ihmisen oveluudessa. Meissä on vaan pojan kans niin paljon samaa, että tullaan hyvin juttuun. Ei oo koskaan tullu semmosta tunnetta et en pärjää koiralle, pitää luopua siitä, ei todellakaan. Kovasti ihmiset varoitteli et älä vaan ota urosta ekaksi koiraksi, mitä vielä! Tämä on just sopiva, mitä nyt tietysti toisinaan kränää toisten urosten kanssa, mutta inhokit on aina inhokkeja ja Nipa on kova poika puolustamaan laumaansa. Jos toinen uros huutaa hihnassa niin huutaa Nipakin, vapaana se antautuu jne... Hihnassa kaikki on tietty erilaista kun vapaana, mutta ihmiset ei tunnu ymmärtävän sitä.




 Kylläpä taas juttu venähti. Voishan sitä vielä jatkaa, mutta toiste sitten, pitäähän itse blogin päähenkilöllekin antaa huomiota ihan oikeassakin elämässä :D Tässä nyt näitä kuvia; agilityä siis treenaillaan. Nyt poika hyppää tuon keskimmäisen valkoisen palkin korkeudelta - ja voi sitä riemua mikä sen silmissä kiiluu! Ihan elementissään on poika hyppiessään. Kuten kuvasta näkyy, vanhasta aidasta tehty hyppyesteet ja pujottelukepit on vaan laudasta tehtyjä keppejä. :>

lauantai 13. elokuuta 2011

Maastokoira

Kävästiin lappalaisen kanssa vähän sen lempimestoilla, eli suoreitillä. On se vaan ihan kotonaan heti kun maisema alkaa edes pikkusen muistuttaa Lappia. Hassua siinä on se, ettei poika oo koskaan edes käynyt Lapissa. Noh, kai se vaan on muuten mukavaa seutua, hajut on ainaki ihan eri luokkaa ku kotona kaupungissa. Harmistus että pitää vielä hetken olla kiinni, olikos se ny 20.8 kun koirat saa taas olla irti... No, meidän pojan hermot on niin hyvää luokkaa ettei se piittaa vaikka joutuuki retkeilemään hihnan kanssa :)



Vähän päälle tunti siinä meni retkeillessä ... ja nyt suunnataan taas ulos. Retkeilykoirasta tuli taas citykoira.

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita?

Siskoni ja hänen armas kumppaninsa olivat käymässä meillä ja Nibástakin tuli otettua taas runsaasti kuvia. Kaikki tämän päivityksen  kuvat on ottanut Arvo Kortesuo!

Poika ottaa palloa kiinni :)


Lisää pallonjahtausta, edelleen varsin vauhdikkaasti!


Saavuttaa saavuttaa!

Lopuksi vielä herran taidonnäyte, miten kerjätään anastettu pallo takaisin! Ottakaahan oppia ;)

Mummolaan käy matkani mun

Oikeastaan tämä on jo "vanha" juttu, koska olin lappalaisen kanssa mummoilemassa jo maanantaina. Mutta reissun tunnelmat jäivät kertaamatta, vaikka poika olikin jälleen varsin mieleenpainuva tapaus. Muistoina itsestämme jätimme mummolaan mm. hajonneen jalkapallon ja läjän leijailevaa irtokarvaa, ulos onneksi. Ei se jalkapallokaan ollut kuin neljäs. . . Vai peräti viides laatuaan.

Automatka sujuu pojalta aina hyvin, ellei loistavasti. Joskus ipana -vaiheessa se kiljahteli turhaan ja vaati ulos autosta, mutta on se jo rauhoittunut. Okei, kaunistelematon versioi olisi tietenkin se, että ekoilla kerroilla poika oli järjettömän hysteerinen mölyapina joka olisi varmasti puskenut tiensä ikkunan kautta ulos, ellei joku olisi estänyt. Ja matka autolla kesti sentään vain 3 minuuttia. . . En edes muista, kauanko jouduimme poikaa opettamaan, sillä auto oli yksi niitä vaikeimpia haasteita mitä meillä on ollut - niin hassulta kuin se saattaa kuulostaakkin. Kolarin jälkeen jouduimme opettamaan poikaa uudelleen, pikku ambulanssikyyti kun jätti kammon autoja kohtaan - pakettiautoja varsinkin. Mutta en ole enää huomannut pojassa pelkoa, vaikka pakettiauton tms ovet avattaisiin, on poika hypännyt sellaisen auton kyytiinkin ihan oma-aloitteisesti. Silti se suosii ehdottomasti farmariautomme "koirapaikkaa".

Tällaisen haasteen kohtasimme mummolassa. Hirrrmuisen epäilyttävä olio keskellä mansikkamaata! ... Vaikka musta kyllä tuntuu, että poika luuli sitä ensisilmäyksellä mummiksi joka kykkii piilossa pensaiden takana, kun ei se haukku ollut sitä "vahti/häätöhaukkua", vaan ennemminkin kysyvää, "mitä sä siellä puskassa teet? Tuu pois" -haukkua. Lappalainen on muutenkin ihanan selkeä koira, ilmeet, eleet ja äänet on helppo tulkita - tai sitten se johtuu vain minusta. Tunnistan korttelin jokaisen koiran haukun ja päättelen siitä helposti syyn, miksi koira haukkuu ynnä muuta. Vanhemmat eivät millään käsitä sitä, mutta musta on hirmu hauskaa kuunnella kun koirat juttelee.

torstai 28. heinäkuuta 2011

Bubbles!

Joskus pentuna Nibá innostui oikeen kovasti saippuakuplista, joten päätin kokeilla millaisen reaktion ne nyt aiheuttais... Tulos olikin varsin mielenkiintoinen.

 - Mitäs leijuvia palloja...?

 Nipsu koitti ottaa kiinni, mutta maistuikin pahalta ja lopuksi poika vain väisteli näitä hyvin vastenmielisiä palleroita.. :D


lauantai 23. heinäkuuta 2011

Huh hellettä ja ukkosen pauketta

Nyt on ollu niin kuumaa ja niin kurjaa, ettei oo lappalaista pahemmin näkynyt. Ei se kuumuudesta kuiteskaa liikaa kärsi, siihen se on liian fiksu. Pojalla on monet konstit ittensä viilentämiseksi, mutta emäntä ei oo vaan ollu tarpeeksi asialla kuvatakseen pojan neronleimauksia - ehkä se helle ottaaki kovemmin omistajaan ku koiraan...

Toi kuva on tietty otettu ennen helteitä - siksi noin ihana nauru. Tai sitte se on tapansa mukaan keksiny jotain, mistä meillä ihmisillä ei oo hajuakaan... :D Mutta tuollaisella pellolla tosiaan käytiin, onhan se tossa ihan nurkalla, lenkin varrella. Oli vaan vähä yllätys, että kuinkas se heinä olikaan kasvanu... Koira tuntui nauttivan, mutta ihmistä vähä jurppi ku kaikki kasvit oli vähintäänki puolimetriä korkeempia ku ite ihminen! Melkoinen heinikko tosiaan... Mutta naamasta päätellen poijalla oli hauskaa "viidakossa"...


Tässä yks ilta menin hakemaan vettä keittiöstä ja jätin pojan yksin kämppään. Siinä se nukkui sikeesti lattialla ku lähdin, eikä sillä olis varmaan mitään asiaakaan sängylle, ku se oli nii korkee. Oma huone ku oli remontissa, nukuin siskon tyhjäksi jääneeseen huoneeseen, ja tietysti kaikki maailman irtopatjat oli kasattu just tuohon sänkyyn. No, enhän mä sitte ruvennu niitä siitä pois repimään, ajattelin nukkua koko vuoren päällä - kerrankin koira ainaki jättäis sängyn rauhaan! No... Tulin sitte takas huoneeseen niin yllätys yllätys, siellähän se poika makoili onnellisena sängyllä! Hupsu esitti nukkuvaa heti ku tulin huoneeseen; alkoi puhista äänekkäästi ja sulki simmut. Aina välillä avas varovasti toisen simmun ja kattoi että huomaanko mitään... Kyllä se lopulta suostui poistumaan sängyltä mukinoitta, mulkoili vaan aika antaumuksella lattialle jouduttuaan :D

Ukkonen on tosiaan ollu melkoisena riesana - ihanasti näin helteiden ohella. Odotetaankin poijan kaa innolla syysiltojen viileyttä ja talvipakkasia, kaunista valkoista hankea ja pimeitä talviöitä. En oo koskaan kesästä pahemmin piitannu, eikä tää kesä ainakaan parantanu mielenlaatua.
Ukkonen on ihan hieno sääilmiö, ja tykkäisin kauheesti kuvata synkkää taivasta ja välkehtivää salamaa - mutta jotenki aina käy niin että istun nurkassa koiran vieressä ja lasken kilometrejä, koska ukkonen menis pois... Kumpi siinä sitte hytisee enemmän, ihminen vai koira, sitä ei oo vielä testattu...


Ja oli tuossa aiemmin puhetta pojan pentuaikojen muistelusta, kun ei silloin tullut blogia pidettyä. Löysin tosiaan remontin ohessa siivotessani pojan pentupannan. Voi kun se oli niin pieni... Menis hädin tuskin karvakorvan kuononympärille enää. Ja ne minivaljaat! Kun ei poika suostunu pannan ja remmin kanssa kulkemaan, koitettiin saada mokoma vapaa sielu kulkemaan valjaiden kanssa. Kyllä siinä säikähdettiin kun se yhtäkkiä halvaantuikin tyystin ja makasi liikkumatta pitkään maassa - piruuttaan tietenkin, eihän sillä mikään hätä ollut, kun riennettiin apuun. Eipä tullut niitä valjaita pahemmin käytettyä..... Muutenkin taisi olla haastavinta tuo hihnakulkemiseen opettaminen, muuten oli aina yhtä riemullista harjoitella pojan kanssa uusia temppuja. Ne kiiltävät silmät ja se pieni kieli joka lipoo suupieliä, herkkua odottaen... Vaikka se herkku olikin vain olematon pala koiravauvojen herkkukeksistä...
Hiukka huono kuva, mutta en viitsinyt pojan unia kauaa häiritä. Siinä siis vertauksena vauvapanta ja pojan nykyinen koko.. Iso poika jo.. <3 :)

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Hyttyskesä

                                         
                                                              ''Sshainpash!!''


                                                "Shyön sen poish, nam nam"


                                                         "Yhh.."

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Synkkänä ja myrskyisenä yönä... Ei vaiskaan!

Huhhuh. Onhan tuon karvakorvan saapumisesta kulunut jo kaksi vuotta ja nyt vasta sain aikaiseksi tiedottaa siitäkin suurelle maailmalle!
Olisihan tuota juttua kerrottavaksi vaikka kuinka, mutta jos tehtäisiin niin että emäntä kertoo aina päivityksen lopussa jonkun muiston koiruuden pentuajalta? Näin pysymme hyvin mukana nykyhetkessä ja saamme silti naureskella pentutoilailulle - ainakin niin kauan että talouteen joskus ilmaantuu toinen lappalaisvauva!
Ei tätäkään blogia varmaan kukaan tule lukemaan, mutta kirjoittelen sitten vain omaksi ilokseni...


Se olisi sitten kesäkarvan vaihtamisen aikaa. Poika viettää päivänsä ulkona makoillen ja ympäristöä tarkkaillen. Ei taida lähistön ihmmeiset oikeen tajuta tuon vahtivietin päälle. Paha sitä on koirasta ottaa pois, vahtikoon kun luonteeseen kuuluu - kunhan ei ole häiriöksi.

Ison kokonsa puolestakin turri joutuu aina väärinymmärretyksi. Kaikenlaiset pikkufifit juoksevat omistajineen pakoon kun hurja susi saapuu kulmille, hm? Eivät ole lappalaisesta kuulleet. Meidän nallukka se sitten vain katselee että eikö tuokaan rupea kaveriksi vaikka kuinka hymyilen. Muutama kaveri on löytynyt, muttei mitään vakinaista riehukaveria. No, satunnaiset koirapuistotuttavatkin tekee hyvää.
Ei poika taida saada kaipaamaansa seuraa edes lajitovereista, niitä kun ei kulmilla pahemmin ole. Näyttelyissä ollaan tavattu juu, mutta tuntuvat ylenkatsovan tätä ''nimetöntä matkaajaa'', kun kaikilla muilla on titteleitä ties minkä moista. Vaan olkoon, emäntähän sen parhaiten huomaa kuinka poika kehittyy! Se esiintyy nykyään näyttelykehässä kuin kotonaan, komeana ja silti niin hirmuisen ystävällisenä. Toisin oli ennen..... Muistan selvästi sen taannoisen sirkusesityksen eräässäkin paikallisessa mätsärissä. Monenmoista volttia ja temppua poika esitti, vaan pakoillaan ei pysynyt ei sitten millään! Hauskaa sillä ainakin oli, emännästä ei mennä takuuseen ...

Poika tosiaan ylitti kahden vuoden kynnyksen, kolmatta odottelen innolla. Se meinaa tietenkin sitä, että päästäisiin luonnetestiin koiruuden kanssa. Lonkka- ym kuvat haluaisin myös, koska morsiota pojalle haeskelen. Ei vaan tunnu kelpaavan, missä lie vika ....